tartutulevaisuuteen

twitterinstagramfacebook

Jännitys kihelmöi kehossa päälaelta varpaiden kärkiin. Pulssi tuntuu kiihtyvän, korvissa humisee, kurkkua kuristaa, kädet tärisevät. Sydän takoo rinnassa vimmatusti vähintään tuplavauhtia. Mielestä katoaa kaikki järkevät ajatukset ja päässä tasapainottelee kaksi ainoaa käsillä olevaa vaihtoehtoa – taistelenko vai pakenenko?


Edellä kuvatut tuntemukset ovat tuttuja varmasti meille kaikille, mutta joillekin epävarmuus, pelko ja arkuus tuottavat epämieluisia kehon ja mielen reagointeja päivittäin. Muistan yhä selvästi monet piinaavat hetket, jolloin pelko veti minut mukanaan. 

Tatu blogikuva kurkkaus puun takaa

Seuraavassa muutama tositapahtumiin perustuva tilanne yläaste- ja lukiovuosiltani.  


Historian esitelmän pitäminen koko luokan edessä yläasteen 8. luokalla. 
En ole koskaan ollut kiinnostunut aikamme suurmiesten tekemisistä kovinkaan paljoa, mikä johtaa tilanteeseen, etten tunne tietäväni aiheesta tarpeeksi ollakseni itsevarma. Tilanne on piinaava, opettaja ja kaksikymmentä ikätoveriani tuijottavat. He ovat yleisöni, joka odottaa shown alkavan. 


Viralliset puhelinsoitot lääkärin ajanvaraukseen tai vakuutusyhtiön virkailijaan.
 
Näppäilen vapisevin käsin äidiltäni saatua numeroa kännykkääni ja tutkin samalla paperilappua, johon olen kirjannut ranskalaisille viivoille sanatarkasti sen, mitä minun tulee sanoa. Pelko siitä, jos puhelimen toisessa päässä esitetäänkin kysymys, johon en ole osannut varautua, on todellinen. Painan vihreää luuria ja ryhdyn laskemaan hälytysäänten sarjaa: tuut…tuut…tuut…


Kun kiirehdit ruuhkaisen käytävän päästä päähän lukion 1. luokalla ehtiäksesi seuraavalle tunnille ja tunnet kymmenien silmäparien katseen seuraavan vain sinua.

Mielessäni on yhä selkeitä muistikuvia näistä päivittäisistä selviytymisen hetkistä, jolloin etenin käytäviä tungoksen läpi kohti määränpäätä. Pyrin pitämään katseeni lattiassa, kuin maan vetovoima olisi yllättäen vetänyt suurella voimalla puoleensa. Onnekseni pystyin perustelemaan tämän sillä, että pyörätuolilla liikkuessa minun piti varoa ajamasta muiden kantapäille tai varpaille. Todellisuudessa piilouduin arkuuteni alle ja pakoilin muiden katseita. Näkymättömyysviitta olisi ollut tuolloin ahkerassa käytössäni.   

Tatu blogikuva pelko

Yli kymmenen vuoden jälkeen
Nyt 15-10 vuotta myöhemmin edellä kuvatut tilanteet kuulostavat hämmentävältä jopa omissa korvissani. Olinko se todella minä, joka kävi läpi kaikki nuo tunteet? Pelko siitä, etten tiennyt selviäisinkö tilanteista, oli kuitenkin todellinen – iholla. Mitä sitten pelkäsin? Mitä pahaa olisi muka voinut tapahtua? Uskon kaiken juontavan juurensa siitä, että yksi suurimmista peloistani on tuottaa pettymys ja epäonnistua niin omissa kuin muiden silmissä. Onnekseni pelonsekaiset tunteet ja epävarmuus ovat kohdallani pääosin historiaa. Tietysti välillä jännitän, mutta se kuuluu elämään. Miten sitten lopulta uskalsin karistaa pelkoa aiheuttavat möröt harteiltani?

Yleisön eteen ystävän kannustamana 
Eräs tavanomainen koulupäivä lukion 2. luokalla oli merkittävä sysäys epävarmuuden karkottamiselle. Ystäväni oli ollut koko ikänsä harrastajateatterissa, johon hän päätti pyytää minua mukaan. Ensireaktioni oli kutakuinkin tämä: ”Pyydätkö tosissasi minua teatteriin? Minua, joka saa tunnilla viittaamisestakin lähes sydänkohtauksen?”. Ystäväni ei kuitenkaan luovuttanut – onneksi – sillä kuin ihmeen kaupalla, vastasin lopulta myöntävästi ja lähdin teatteritoimintaan jo samana syksynä.

Muutaman vuoden aikana sain kokea estradilla muun muassa hienon kesäteatterikesän ja laulaa yksin lavalla pianon säestämänä. Improvisaatio opetti pelleilemään estoitta, nauramaan naama rumassa virneessä ja luottamaan muihin – vertaisiin. Ennen kaikkea uskalsin epäonnistua ilman pelkoa, sillä voin nyt kertoa sinulle salaisuuden: mitään pahaa ei tapahdu. Mokaaminen on okei ja joskus se synnyttää aivan uudenlaisia oivalluksia.

Tatu blogikuva teatteriporukka

Olen yhä sydämestäni kiitollinen ystävälleni ja koko teatteriyhteisölle, joka otti minut avoimin mielin ja käsivarsin vastaan. Yksi huikaisevimmista kokemuksista oli kesän 2008 kesäteatteriproduktio, jossa minut kannettiin joka esitystä varten pyörätuolissa isolle kannolle keskelle metsää, jotta sain olla osa porukkaa.

Pelkojen hälventäminen on yhteistyötä, jonka myötä kuka vain voi oppia loistamaan.

Tatu blogikuva villi ja vapaa

Lisää kommentti

Kommentit hyväksytään ennen julkaisua, joten kommenttisi ei tule näkyville välittömästi.

Turvakoodi
Päivitä